maanantai 16. heinäkuuta 2012

Putkassa istuskellen

Tavallinen sunnuntai. Niinkuin kaikki muutkin. En tosiaan herättyäni tiennyt, että tämä sunnuntai tulee olemaan ikimuistoinen. En tiennyt, että tulen kokemaan jotain mikä saa mut ajattelemaan tätä maailmaa ihan eri tavalla. Sinänsä olen ihan iloinen, että asia tapahtui just mulle. Se kasvatti mua sekä sisältä, että ulkoa. Opin sen, että välillä olisi vaan hyvä pitää se turpa kiinni. Mut hei virheistä oppii tai ainakin niin ne väittää. Sanon aina kaikille ihmisille, että olkaa omia itseänne, mutta jos se sun oma itsesyytesi tarkoittaa sitä, että saat itsesi ongelmiin niin ole vaikka joku muu. Mä tein virheen, mä soitin suutani virkavallalle. Ne jotka ajattelee, että olen tarttunut huuliharppuun ja alkanut soittamaan. Niin kutakuinkin jotain sinne päin. Oon tosi hyvä oikeasti puhumaan, ja tosiaan osaan satuttaa ihmisiä vain sanoillani. Se saattaa olla hyvä juttu välillä, mutta tässä tilanteessa ei ollut.
 Havahduin siinä vaiheessa, kun olin jo käsiraudoissa ja minut työnnettiin huoneeseen jossa ei ollut ikkunaa. Neljä seinää, ja yhdessä niissä oli reikä. Jonkinlainen pisuaari, mutta ei mikään luksusluokan huusholli. Havahduin siinä vaiheessa, kun metalliovi takanani pamahti kiinni. Täällä sitä sitten ollaan. Putkassa. Tästä on aina vain puhuttu, mutta en ollut itse koskaan ollut siellä. Heti sisääntullessani teki mieli avata ikkuna tuulettaakseni huonetta. Mutta tyhmä minä, eihän putkassa ole ikkunaa. Olin betoniseinien ympäröimänä. Jos olisin karjunu täyttä kurkkuani, niin varmasti edes viereinen sellikaveri ei olisi kuullut sitä huutoa. Seinät oli nimittäin sen verran paksuhkoa. Tämän kokemuksen jälkeen olen alkanut myös arvostaa raitista ilmaa. Sillä putkassa ei haissu muu kuin viikkoja vanha paska. Musta tuli hetkessä jonkinlainen bakteerifriikki, ja tunsin kuinka ilmassa lenteli kakkabakteereja. Yritin hakkaa seiniä, jotta joku tulisi hakemaan minut pois. Ei auttanut. Toivoin vain, että äiti tulisi hakemaan minut mahdollisimman pian. Tai edes joku, tämä paikka ei ollut yhtään semmoinen mitä olin kuvitellut. Vaikka on heinäkuu, niin voin sanoa, että putkassa ei ole minkäänlaista lämmitystä. Jäätävän kylmää. Ajattelin vain, että kun pääsen kotiin mä pussaan mun huoneen pattereita. Kuulin kuinka vatsani mörisi viimeisiään. Aloin unelmoida siitä pahasta kanakeitosta josta olin äidille valittanut. Ruoka, ihan missä muodossa vaan olisi kelvannut.
 Istuin alas keltaseen patjaan, joka oli tahmanen ja kova. Aloin arvostaa jenkkisänkyäni tuhat kertaa enemmän, kun makasin 7 tuntia kovan patjan päällä. Tunsin kuinka niin sanottu hyvä ryhti ja selkä kärsi siitä tuskasta jonka vietin siinä lattialla makoillen. Multa oltiin jo otettu kaikki puhelimet yms, jolla olisin voinut soittaa ajan kuluksi kavereilleni. Aloin arvostaa kavereitteni seuraa enemmän. Kuinka onnekas saankaan olla, kun saan lörpötellä heidän kanssa tuntikausia? Siellä mä olin yksin lukittuna. Hiljaisuus. Hiljaisuus on asia, jota vihasin eniten putkassa oloni aikana. Ei kuulunut mitään. Ei muuta kun omia ajatuksia. Kuinka tyhmä saatoinkaan olla, että olen joutunut tänne? En ollut ikinä ajatellut, että elämä voi olla niin karua. Tupakoiva minä, seitsemän tuntia lukittuna. Ei hyvä yhdistelmä.
 Mä muistan kun aikoinaan kaverit kertoi, kuinka ryyppyreissun jälkeen he olivat heränneet putkasta? Pidin sitä siistinä, ja toivoin että jonain päivänä minäkin voisin kokea saman. Ehkä ainoa mun toivomus joka on toteutunut. Nyt kun olen ollut siellä, niin teen kaikkeni, että en sinne joudu uudestaan. Ei enää ikinä. Mä olen sinänsä ylpeä, että olen päätynyt sinne, sillä nyt mä osaan arvostaa kaikkea mitä mulla on ympärilläni. Kuinka saatoinkaan olla niin naiivi kaikelle mitä mulla oli ympärilläni. Kuinka kaikki oli niin yhdentekevää. Kuinka hemmoteltu mun elämä oikeasti oli. Nyt mä voin sanoa ylpeänä, että olen kuin uudelleen syntynyt. Mä lupaan tästä edes, että pidän turpani kiinni välillä. En aina.
xoxo: Nimo

17 kommenttia:

  1. En, mutta olisin toivonut että olisin ollut koska aika ois varmaan menny nopeemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahahah totta :D noh, opit ainakin jotain uutta :) Hyödyllinen putkareissu :D Saitko ees ruokaa?

      Poista
    2. Voi kultaseni, vaikka kuinka oisin toivonu et se ois ollu hotelli jossa on huonepalvelut ja ne tois mulle ruokaa. Niin en saanu ruokaa.

      Poista
  2. Mitä sä oot tehy :D ? Tai siis kui rupesit sanoo vastaa kytille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En haluu lietsoo, mut olin vaan oma tyhmä itseni. Suuri suu kun onkin. Sanon vaan teille kaikille, älkää ikinä hankkiko itseenne putkaan. Se ei oo yhtään kivaa.

      Poista
  3. mitä sä sanoit niille poliiseille et sinne jouduit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niille pidä ees paljoo mitään sanoa, kun on jo takannu ittelleen putkassa paikan. Enkä nyt haluis alkaa täs kertommaa mitä oon sanonu, ku itekkää en muista enää kunnolla. Ku oli aika sekava tilanne. Mut voin sanoa, että olin kauhea. Ja ihan syystä siellä istuin

      Poista
  4. Virkavallalle kannattaa sanoa vain ne asiat mitä niiden tarvii tietää. Kaikki ylimääränen on turhaa sähläystä.

    VastaaPoista
  5. heii milloin uutta tekstiä?? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti ku saan aikaseks jotain järkevää=) Lupaan et piahkoin!

      Poista
    2. Joko saisimme uutta tekstiä?

      Nimimerkillä odotteleva. :)

      Poista
  6. Olisitpa ollut siellä Somaliassa, sut olisi kivitetty!
    Mutta kuvittelette, että täällä saatte tehdä mitä vain. Olette tunkeutuneet tänne- ette kuulu tänne. Kuulutte Afrikkaan. Tämä ei ole teidän maanne.
    kaveri, joka asuu Keniassa, sanoo, että somppuja ei kukaan afrikkalainenkaan halua. Onhan teillä oma maa. Kaikilla on omansa.

    VastaaPoista
  7. Jos haluat kirjoittaa uskottavan tarinan niin kannattaa jättää liiottelut pois. Olen satavarma, ettet ollut käsiraudoissa, koska sellaisia ei käsiinsä pään aukomisella saa.

    VastaaPoista
  8. Se on ihmeellistä miten ihmiset luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Tämä on täysin totta liiottelematta.

    VastaaPoista
  9. Saitko ees ruokaa beena. www.domuslangai.lt

    VastaaPoista
  10. Voi vo OO t vielä niin nuori, oon ollut putkassa ja eri paikkakunnilla vaikka kuinka monta kertaa ja krapulassa lähtenttyt pois, joskus ei oo ollut kemkiäänkään mukana.
    Elämä opettaa, viel' suakin, Olipa HIRVEÄ KOKEMUS!

    En edes kehtais kirjottaa tollasesta!

    VastaaPoista